Risikko, Alex ja Vapaavuori, kiitos!

Jutta Urpilainen pärjäsi hyvin vaalitentissä eilen ja SDP:n kannatus on nousussa samoin kuin puolueen potentiaalisten kannattajien äänestysvarmuus. Muutosta on luvassa ja sitä tarvitaan, jotta nykyinen ”otetaan lisää velkaa ja maksetaan muidenkin velat” -linja loppuisi.

Vaikka kokoomus nousisikin pääministeripuolueeksi, mikä voi sekin olla mahdollista, ja vaikka takkiin on kokkareille tullut melkoisesti meppivaaleista ja vaikka Suomen taloudellinen tila on selkeästi huonontunut kokoomuslaisen valtiovarainministerin johdossa, tarvitsee Suomi kuitenkin muutosta nykyjärjestelmään. Tässä asiassa uskon SDP:n olevan kansalaisille ja maamme edulle parempi vaihtoehto kuin perussuomalaiset.

Suomelle olisi eduksi, jos perussuomalaiset saisivat oppositiossa etsiä puolueen sisäistä yhteistä linjaa niin, ettei puolue henkilöityisi sinänsä taitavaan Soiniin liiaksi. Vai haluammeko kerralla pyrkiä ns. 4 puolueen järjestelmään, jossa pienemmillä puolueilla on ns. statistin kuoropaikka – sieltä voisi sitten vaikkapa kiljua sydämensä kyllyydestä, mutta eihän sekään laajalle kuuluisi, kun mikki olisi säädetty minimiin ja väliseinä olisi kabinetissa paikallaan. Mahtaako kansamme olla vielä tällaiseen kypsä ja pitäisikö olla?

Paavo Lipponen purkaa hallituksen toiminnan hölmöyden esimerkillisesti Viikko-Häme -lehden haastattelussa, jossa hän toteaa ja kysyy mm.: ”Asia (JP:n selvennys: Euroopan väliaik. vakautusmekanismi/ Portugalin takausjärjestelyt) on käsitelty kabineteissa. Koko eduskunnan olisi tullut olla alusta saakka mukana. Kenellä on uskottavuutta puhua tässä vaiheessa, kun tämä linja on jo romutettu?”

(Linkki Demarin artikkeliin, jossa kerrotaan Lipposen haastattelun sisällöstä Viikko-Hmeessä: http://www.demari.fi/uutispaiva-demari/uutiset/uusimmat/940-paavo-lipponen-eu-takaukset-hoidettu-huonosti )

Käsittämätöntä ja Suomelle erittäin haitallista on ollut kok-kesk-vetoisen hallituksen typeryys uskoa omaan ylivertaisuuteensa eikä käsitellä asioita tarpeeksi laajasti ja avoimesti eduskunnassa, toisin sanoen toimitusjohtajamaisuuden ja ylimielisyyden varjo lankesi politiikan uskottavuutta merkittävästi haitaten koko demokraattisen kansanedustamisjärjestelmämme ylle.

Tästä norsunluutornisyndroomasta toki löytyy kolme kunnioitettavaa poikkeusta eli ministerit: Risikko, Stubb ja Vapaavuori, jotka ovat suoraselkäisesti ja avoimesti pystyneet nostamaan kipukohtia esiin ja kuuntelemaan muiden näkökantoja sekä osoittaen sitä johtajuutta, jota Suomen ja kv. järjestelmän kehittämisessä tarvitaan, olipa sitten kyse, vaikka täysin turhista kauppakeskus-hankkeista, terveyshuoltomme kehittämisestä, Helsingin puolustamisesta tai ihmisoikeuksista. Paula Risikolle erityiskiitos suoraselkäisestä toiminnasta vaikeissakin tilanteissa, joissa jotkut muut olivat jo tehneet tilanteen hallinnasta vaikean edellisillä vaalimainospuheillaan, jo ennen ministerinimitystä.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s