Gallupeista kohti vaalipäivää

Perussuomalaisten gallupkannatus näyttää notkahtaneen Portugalin tilanteesta huolimatta. Perussuomalaiset tulevat silti lisäämään suuresti kansanedustajiensa määrää, sillä kansa ei ole ollut tyytyväinen harjoitettuun hallituspolitiikkaan ja hallituksen suurimpien puolueiden gallupkannatus on siten pudonnut dramaattisesti.

Mutta arvioni mukaan perussuomalaiset tuskin yltävät edes alamäessä olevaan tänään julkaistuun gallupkannatukseensa varsinaisissa vaaleissa vaan jäänevät 13.5-14 % äänisaaliiseen, joka sekin on varsin suuri nousu verrattuna viime eduskuntavaaleihin.

Onkin mielenkiintoista arvioida, mitkä puolueet ”jakavat potin”, tai keskustalaisittain tekevät ns. torjuntavoiton, koskien eroa nykyisen galluptuloksen ja arvioimani äänisaaliin suhteen.

Miten nämä prosentit jakautuvat vaalipäivänä?

1. Osa jättää äänestämättä;

2. Osa äänestää eduskuntaan kuulumattomien puolueiden ehdokkaita; ja

3. Loput äänestävät pääosin jotain ehdokasta, joka kuuluu johonkin seuraavasta 4 puolueesta: kok, kesk, vas, SDP.

Halla-ahon ja ns. samanhenkisten kannatus lienee toteutumassa merkittävällä määrällä paikkoja eduskunnassa. Täten kokoomus jäänee em. potinjaossa jumbosijalle.

Vihreät menettävät kannatustaan Japanin tsunamin seurauksista huolimatta (eihän ko. tilanteesta toivoisikaan pisteitä jaettavan vaaleissa ja tuskin vihreätkään sitä tekevät) ja vaalijulisteiden töhriminen/vääristely oli ruma teko; en tosin tiedä ketkä sen tekivät, ehkäpä asialla ei ollut mitään yhteyttä mihinkään puolueeseen.

Keskustan gallupkannatus on varsin matala, jos vertaa edellisiä eduskuntavaaleja, joten potista tullee ainakin ”laastareita” kepun kirvelevälle tappiolle, joka ilmenee Arkadianmäellä yllättävänkin suurena kansanedustajakatona ko. puolueen suhteen. Mutta ehkäpä näemme maisemissa taas Apollonkadulta ”muuttaneen” Korhosen.

Lopulta vasemmistoliiton ja SDP:n ehdokkkaat saanevat tuosta äänten takaisinvuodosta suurimman osan, koska sekä Arhinmäki että Jutta Urpilainen ovat pärjänneet vaalitenteissä paljon paremmin kuin aiemmin.

Vihreiden ääniä valunee paitsi demareille ja vassareille myös RKP:n edustajille ja veikkaan, että RKP on vaalien toinen merkittävä voittaja. Stefan Wallinille tunnustus erittäin taitavasti suoritetusta vaalityöstä.

Mutta miten tilanne sitten konkretisoituukaan vaalien jälkeen? Mitkä puolueet muodostavat hallituksen ja kauanko kestää ennen kuin pidetään uudet eduskuntavaalit ja miten Suomi ja EU pärjäävät tässä tilanteessa globaalissa talous- ja turvallisuuspoliittisessa myllerryksessä? Onko meillä varaa lyhytaikaiseen hallitukseen, taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti?

Näistäkin asioista saatte halutessanne lukea lyhyitä pohdintojani huomenna.

 

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

Yksi vastaus artikkeliin: Gallupeista kohti vaalipäivää

  1. espanjapappa sanoo:

    Minä olen näkevinäni näissä vaaleissa pitkästä aikaa asetelmaa: hallitus vastaan oppositio. Olen siinä asetannassa ollut havaitsevinani pientä liikettä uusimmissa gallupeissa! Sitä taustaa vastenhan, pitkästä aikaa, vaaleissa tuntuisi toteutuvan ihan oikea demokratia. Persujen kannatuksen heittelehtiminen on tässä katsannossa se epävarmuustekijä. Kuitenkin lopputuloksen kannalta olennaisinta on, miten suureksi kasvaa NuPu -ryhmä?

    Terveisin Tarmo Viitaluoma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s