Softpower-rauhanvälitystä

Aina silloin tällöin saa lukea väitteitä, jonka mukaan eurooppalaisia ja usalaisia yhdistävät vahvasti toisiinsa yhteiset arvot. Tätä argumenttia on käytetty mm. väiteltäessä Suomen liittymisen puolesta sotilasliitto Natoon. Tosiasiassa ainakin arvojen käytännön toteutttamisessa esim. USA ja Suomi eroavat merkittävästi toisistaan. Tänään saimme uutisista lukea, että ulkoministeriömme suhtautuu kielteisesti rahtilaivojen aseellisiin turvajoukkoihin ja että Teksasissa aiotaan sallia, että opiskelijat saavat kantaa kampuksella käsiasetta.

Perusvireessä on suuri eroavaisuus: USA:ssa luotetaan pitkälti voimapolitiikkaan toisin sanoen sotavoimiin kun taas meillä uskotaan diplomatiaan, kv. yhteistyöhön ja keksinäiseen riippuvuuteen. Yksinkertaistaen jenkit ovat monasti hardpower-ratkaisujen kannalla (esimerkkinä pistoolit ja revolverit opiskelijoille) ja me suomalaiset softpowerin kannalla (esimerkkinä vaikkapa Haaviston rauhanponnistelut Afrikassa).

Jos Suomessa aiotaan jatkossa panostaa enemmän rauhanvälitykseen, olisi tärkeää panostaa pitkäaikaisiin perusrakenteisiin kv. yhteisössä. Tällöin ei ole tärkeää liittyä Natoon vaan pyrkiä siihen, että softpower konfliktien ja kriisien hallintamenetelmät valittaisiin hardpowerin sijaan globaalisti. Tällöin aseteknologiassa panostettaisiin yhä vähemmän hyökkäysaseisiin ja hyökkäyssotakalustoon kuten lentotukialuksiin, hyökkäyssukellusveneisiin ja avaruusaseisiin.

Tällainen rauhanvälitystoiminta olisi myös globaalitaloudellisesti kannatettavaa.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s