Eduskuntavaaleista

Eduskuntavaaliemme lähestyessä kirjoitan ulko-, turvallisuus- ja EU-politiikan lisäksi kerran pari viikossa myös vaaleistamme, kunnes hallitus on valittu ja uusi hallitus saanut työnsä alkuun.

Vaalirahoitusjärjestelmäämme on muutettu, mutta onko muutos riittävä? Ei mielestäni ole. Tällä hetkellä vaalikandidaateiksi suositaan mielestäni liikaa ns. julkkiksia / poliittisia konkareita. Puolueillehan he ovat lähtökohtaisesti edullisia kandidaatteja, koska he ovat jo laajan äänestäjäkunnan tuntemia. Tällöin voidaan ehkä ajatella, että puolueen mainosrahojen käytön tuotto on suhteellisesti suurempi laskettuina ääninä julkkisehdokkaiden/konkareiden osalta kuin muiden henkilöiden osalta.

Edellä kuvattu toiminta on kuitenkin kovin lyhytnäköistä, mikäli toivomme, että eduskuntaamme valitaan sellaiset henkilöt, jotka osaavat parhaiten edesauttaa maamme positiivista kehittymistä hyvinvointivaltiona, mikä tarkoittaa yksilötasolla kaikkien kansalaisten hyvinvoinnin kasvua ja kannustamista hyvinvointiin sekä yhteiskuntatasolla yhteiskuntamme kilpailukyvyn kasvattamista sekä kaikista kansalaisista huolehtimista niin, ettei ole pienintäkään vaaraa yhteiskuntarauhan horjumisesta.

Nykyinen parlamentarismimme ja puoluepoliittinen järjestelmämme kaipaa myös uudistamista. Puolueissa on liikaa valtaa aivan huipulla ja suuret puolueet muistuttavat yhä enemmän toisiaan. Vaaleja käydään voimakkaasti taktikoiden ja mielikuvia markkinoiden. Kansa äänestää kylläkin kansanedustajia muttei sen enempää hallitusta kuin pääministeriäkään, jonka asema yhä vahvistuu kun presidentin valtaoikeuksia kavennetaan. Elämme yhteiskunnassa, jossa vallitsee muutamien puolueiden harvainvalta.  Olisi kansanvallan, politiikan kiinnostavuuden sekä maan edun ja yhteiskuntarauhan kannalta edullista, mikäli äänestäjä voisi jo äänestäessään ottaa kantaa myös siihen, kenestä tulee pääministeri ja mistä puolueista tulee hallituspuolueita. Tämä olisi pitkälti mahdollista, mikäli siirtyisimme järjestelmään, joka muistuttaa UK:n järjestelmää, toisin sanoen puolueita olisi vain 2-3.

Kahden-kolmen puolueen järjestelmässä nousisivat ehdokkaiden yksilölliset ominaisuudet nykyistä selkeästi enemmän esille, mikä myös edesauttaisi puolueiden politiikan kehittymistä ja sitoutumista asiakysymyksiin. Kun lisäksi eduskuntapaikkojen määrä puolitettaisiin ja vaalirahoitukselle asetettaisiin selkeä katto, olisi mahdollista saada eduskuntaan henkilöitä, joiden valinta perustuisi heidän osaamiseensa eikä julkiseen etukäteistunnettuuteen tai rahaan. Näin eduskuntatoiminnan politikoituminen vahvistuisi ja virkamiesten ns. asiantuntijavalta mukautuisi oikeaan mittaansa kun kansanedustajat osoittaisivat merkittävää asiaosaamista laaja-alaisesti.

Vaalirahoitusjärjestelmää voitaisiin uudistaa esim. seuraavasti:

1.Eduskuntavaaleissa vaalirahoituskatto per ehdokas 30 000 euroa ja 500 per tukija; kaikki yli 250 euron tuet pitäisi ilmoittaa ja julkaista.

2.Kunnallisvaaleissa vaalirahoituskatto per ehdokas 5000 – 30 000 euroa ja 200-500 per tukija riippuen kunnan koosta ja asukasmäärästä; kaikki yli 150 euron tuet pitäisi ilmoittaa ja julkaista.

3.Europarlamenttivaaleissa vaalirahoituskatto per ehdokas 45 000 euroa ja 500 per tukija; kaikki yli 250 euron tuet pitäisi ilmoittaa ja julkaista.

4.Tukea voisivat antaa vain fyysiset henkilöt, koska vain he voivat myös äänestää.

5.Puolueet voisivat vastaanottaa myös tukia sekä valtiontukea ja tällöin myös organisaatioilta, mutta puolue ei voisi mainoksin tai rahallisesti tukea yksittäisiä ehdokkaita vaan se käyttäisi tukirahat puolueen markkinointiin sekä äänestysaktiivisuuden lisäämiseen. Puolueidenkin kohdalla kaikki yli 500 euron tuet pitäisi ilmoittaa ja julkaista.

This entry was posted in Uncategorized and tagged , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s